Etusivu

Tapahtumakalenteri

Uutiset

Tiedotteet

Piiri

Jaokset ja toimikunnat

Lippukunnat

Partiokauppa

Partiomylly

Piiritoimisto

Lomakkeet

Linkkejä

Postituslistat

Sivuston ylläpito

Tiedotteet
 Luettelo / Edellinen tiedote / Seuraava tiedote

2.11.2005
Piirihallitus 13.10.2005
PiHa syyskokoustunnelmissa

Piirihallitus kokoontui lokakuun kokoukseensa piiritoimistolle ensimmäisen kerran kesän jälkeen. Elokuussa olimme kokoontuneet Tampereella ja syyskuussa olimme Kullaan Kuusipeurojen vieraana. Suurimman osan kokousajasta käytimme lähestyvän syyskokouksen valmisteluihin. Muitakin teemoja toki oli esillä.

Vartionjohtajien omaa kesäleiriä varten on saatu kokoon lähes kokonaisuudessaan innostunut ja motivoitunut staabi. Leiri järjestetään Kiukaisten seurakunnan leirikeskuksessa Ruokokarissa Eurajoella 4.-8.8.2006. Leirin valmisteluihin voi tutustua parhaiten nettisivustolla, jonne on linkki piirin sivuilta.

Piirinjohtaja Rami Tervo ja ohjelmaryhmän puheenjohtaja Hanna Pärkö osallistuivat syyskuussa partioneuvostoon. He kertoivat neuvostokuulumisia. Viikonloppu oli vierähtänyt pääosin järjestönkehittämisprosessin eteenpäin viemisessä.

Piirihallitus valmisteli tehokkaasti lähestyvää syyskokousta. Yhdessä pohdimme asioita uuden partiopiirijärjestön perustamisesta kokouksen juomavesitarjoiluun. Toimintasuunnitelman tapahtumakalenteria pyrimme käymään lävitse erityisen tarkalla seulalla. Taloustoimikunnan esityksen mukaisesti päätimme korottaa matkakulujen korvauksia sentillä. Tapahtumien osallistumismaksuja päätettiin korottaa 5% ja tulos korotetaan ylöspäin seuraavaan euroon, lisäksi peritään 0,50 senttiä kv-rahaa / osallistumismaksu. Kuuden euron tapahtumahinta päätettiin pitää ennallaan. Talousarviossa korotukset kohdennetaan matkakuluihin ja Partiomyllyyn.

Lisäksi loimme katsauksen menneisiin ja tuleviin tapahtumiin. Syntymäpäiviään viettäviä partiolaisia ja partiopiirejä (PäPa 30v. ja Sapa 30 v.) päätettiin onnitella adresseilla. Piirin alueella olevaa sisupartiotoimintaa päätettiin tukea matkakorvausten ja jäsenmaksujen maksamisen muodossa. Partiomyllyn naapurustolle perinteisesti järjestettyä puurojuhlaa ei päätetty viettää tänä vuonna. Paremmaksi todettiin tarjota halukkaille toisenlainen mahdollisuus vierailla Partiomyllyssä.

Jaostojen johtajat olivat kovan työn jälkeen löytyneet tai vanhat johtajat olivat lupautuneet jatkamaan. Jaostoissa on vielä tilaa innokkaille jäsenille eli ota rohkeasti yhteyttä.

Yhteistyöterveisin ja reipasta syyskautta toivottaen
Susanna Jussila



Tätä tiedotetta on viimeksi muokattu 2.11.2005 13:52:47.
(Ilmoitathan muutoksista/virheistä/puutteista piiritoimistoon)